Ylläksellä valmistaudutaan jo vuoden mystisimpään aikaan - ”Syksyllä voi nähdä mielettömän hienot tuplarevontulet”
Ruska-aika on ovella ja Ylläksellä valmistaudutaan jo vieraiden saapumiseen. Paikalliset matkailuyrittäjät kertovat, mitä Ylläksellä kannattaa nähdä, kokea ja maistaa syksyllä.
Tänä kesänä moni suomalainen on löytänyt omasta kotimaastaan kosolti uusia kokemuksia, upeita maisemia ja yllättäviä nähtävyyksiä.
Kotimaanmatkailun suosio on näkynyt myös Tunturi-Lapissa. Ylläksellä on vieraillut tänä kesänä ennätysmäärä kotimaisia matkailijoita. Visit Ylläksen toimitusjohtaja Janne-Juhani Haarma on iloinen, että ihmiset ovat löytäneet korkeiden kinosten ja tykkypuiden lisäksi myös Lapin kesän kauneuden.
”Kaikista siisteintä Ylläksellä on kahdeksan erilaista vuodenaikaa. Lapin vuodessa muutos on pysyvää eikä mihinkään vuodenaikaan ikinä kyllästy, kun aina seuraava mahtava sesonki on jo kulman takana”, Haarma sanoo.
Monen paikallisen mielestä Ylläksellä paras aika vuodesta on elo- ja syyskuu, kun yötön yö on ohi ja kyliin laskeutuu aamuisin taianomainen tunnelma. Lapin syksy on kuulas, aurinkoinen ja harmoninen.
Kirkkaissa väreissä loistavan ruskan lisäksi Lapin syysmaisemaa koristavat iltaisin myös taivaalla tanssivat revontulet.
”Aika harva suomalainenkaan tietää, että revontulikausi alkaa jo elokuun lopussa. Revontulet näkyvät syksyllä vielä talveakin kirkkaampana, sillä pimeyden ja lumettomuuden takia iltaisin on suurempi kontrasti. Syksyllä voi myös nähdä mielettömän hienot tuplarevontulet, kun revontulet heijastuvat järven pinnasta”, Haarma kertoo.
Erämaan omalaatuinen kahvilakulttuuri
Ylläksellä syksyn saapuminen tarkoittaa seuraavan sesongin alkua. Ruska on matkailun kulta-aikaa, sillä Tunturi-Lapissa ruskan hehku on täysin ainutlaatuinen.
Häikäisevän luonnon lisäksi Ylläksellä voi ihastua myös paikallisiin palveluihin.
”Jos kaupungeissa puhutaan kahvilakulttuurista, niin meillä täällä Ylläksellä on ihan omanlainen erämaakahvilakulttuuri. Täälläkin voi istua kahviloissa ja ottaa rennosti kahvikupin äärellä”, Haarma sanoo.
Yksi Ylläksen tunnelmallisista erämaakahviloista sijaitsee noin kolme kilometriä Äkäslompolon kylältä Kolariin päin. Velhon Kota on vuonna 1986 rakennettu kotamallinen latukahvila, jonka perustivat Kalervo ja Kirsti Uuttu. Nyt erämaakahvilaa pitävät yrittäjät Satu Kostet ja Anne Pantsu.
Velhon Kodalle taivalletaan joko pyörällä tai kävellen, sillä kota sijaitsee keskellä metsää, vaellusreittien varrella. Alun perin Velhon Kota oli auki vain talvisin, mutta Kostetille ja Pantsulle oli itsestäänselvää, että kota pidetään auki vieraille myös kesäisin ja syksyisin.
Velhon Kodassa tuoksuu ruska-aikaan joka päivä tuoreiden leivosten ja kahvin tuoksu.
”Velhon Kodan suosituin tuote on kautta historian ollut perinteiset munkit ja letut. Yrityskaupan mukana saatiin onneksemme myös Kirstin perinteinen munkkiresepti, joka on meillä yhä käytössä.”
Velhon Kodan asiakkaat ovat olleet lumoutuneita Ylläksen kesästä. Kostet on onnellinen, että niin moni suomalainen on löytänyt tänä vuonna kotimaanmatkailun. Moni aikaisemmin talvella Ylläksellä vieraillut on saanut yllättyä, miten paljon Ylläs tarjoaa tekemistä ja näkemistä myös lumettomaan aikaan.
Kostet odottaa jo innolla syksyllä saapuvia matkailijoita.
”Ylläksen syksyssä kauneinta on ruskan värit ja luonnon monimuotoisuus. Kauneimpia paikkoja Ylläksellä on Kukastunturi ja Äkäsjoki, ja toisaalta myös Pirunkuru on kaunis omassa karuudessaan.”
Yllättävän monipuolinen Ylläs
Myös Äkäslompolon kylän keskustassa sijaitsevassa Sisu Outdoorsissa odotetaan syksyn vierailijoita.
Heinäkuussa ennätysmyynnin aikaisempiin vuosiin verrattuna tehnyt Sisu Outdoors tarjoaa opastettuja retkiä, vuokraamopalveluita ja lajivalmennusta. Vuokraamon yhteydessä on myös pieni kauppa.
Sisu Outdoorsin yrittäjän Timo Karisen mielestä Ylläksellä kaikkein parasta on tuntureiden huiputus, mutta parhaimmat näkymät avautuvat jo puurajan tuntumassa.
”Puuraja on melkein kauneinta koko tunturissa. Puurajaa seuraamalla pyörällä tai kävellen avautuu upeat maisemat”, Karinen sanoo. Kuva: Visit Ylläs
Ylläksellä voi vaeltaa pidempiä reittejä tai käydä päiväretkillä eri paikoissa. Valinnanvaraa riittää, sillä Ylläksellä on seitsemän tunturia. Yllästunturin päälle pääsee myös kätevästi gondoli-hissillä ja tunturin päältä pääsee ihailemaan jylhää Lapin maisemaa aina Ruotsiin saakka.
Moni kokeilee Ylläksellä vaelluksen lisäksi myös maastopyöräilyä. Monipuolisista maastopyöräilyreiteistä löytyy kaikille sopivia vaihtoehtoja helpoista reiteistä haastavaan alamäkipyöräilyyn.
Ylläksen monipuolisuus on huomattu myös kansainvälisesti. Ylläs valittiin tänä vuonna Pohjoismaiden parhaaksi ulkoilukohteeksi, ja viime vuonna Ylläksestä tuli Suomessa vuoden retkikohde. Kilpailun teemana oli maastopyöräily.
”Ylläksellä on paljon todella hienoja paikkoja. Ainakin Äkäskero, Aakenus lakeineen ja Pyhätunturi ovat sellaisia paikkoja, jotka kannattaa kokea. Nyt myös yksi Ylläksen kauneimmista reiteistä Tuomikurulle on sorastettu. Sille annan ison suosituksen”, Karinen sanoo.
Vaelluksen ja maastopyöräilyn lisäksi ruskan kauneutta voi ihastella myös veden äärellä.
Yksi viime aikojen suosituimmista aktiviteeteista on ollut Packraft-melonta. Packraftingissa eli reppulauttailussa taitetaan matkaa kevyellä, ilmatäytteisellä kumiveneellä. Ilmatäytteinen kumivene on helppo ja kestävä, eikä se ole tavallisen kajakin tapaan lainkaan kiikkerä.
Äkäsjoelta saa Ylläksen tunturimaisemaan uudenlaista näkökulmaa, kun vedestä heijastuvat tunturit ja ruskan värit. Äkäsjoella pääsee helposti erämaatunnelmaan, vaikka maantie kulkee joen läheisyydessä.
”Melonta on mukavaa vähän huonommallakin kelillä. Veneessä on aukkopeitteet, jotka pitävät melojan kuivana, vaikka taivaalta vähän vettä ripsisikin”, Karinen sanoo.
Karinen neuvoo ruskaretkeä suunnittelevia vuokraamaan välineet verkosta etukäteen. Ylläksellä on välinevuokraamoita niin Äkäslompolon kylällä kuin Ylläsjärvelläkin.
”Meiltä saa myös vinkkipalvelun samaan hintaan. Me kuulostelemme, mitä ihmiset haluavat ja jaksavat tehdä ja osaamme antaa vinkkejä sen mukaan. Ja aika hyvin olemme tässä vinkkipalvelussa onnistuneetkin”, Karinen naurahtaa.
Kynttiläillallinen kruunaa onnistuneen ulkoilupäivän
Kun päivä on vierähtänyt kuulaassa syyssäässä, on selvää, että nälkä kurnii vatsassa.
Ylläsjärvellä sijaitsevan Aakenus Grill Restaurantin Lauri Kiiski suosittelee nälkäisille retkeilijöille illalliseksi perinteistä poronkäristystä tai talon erikoisuutta, grillattua härkää.
”Jos on kovan lenkin vetänyt, niin poronkäristys on oikein loistava ruoka siihen päälle. Talon grillattu härkä toimii myös hyvin. Annokseen kuuluu talon tumma kastike ja itse tehty voimakas maustevoi”, Kiiski kertoo.
”Viime viikonloppuna yksi asiakkaistamme sanoi, että talon grillattu härkä oli paras pihvi, minkä hän oli ikinä syönyt.”
Jos ravintolaillallisen haluaa viettää mieluummin rennosti omalla mökkiporukalla, Aakenus Grill Restaurantista voi hakea ruokaa myös mukaan. Lisäksi ravintola toimittaa ruokia Ylläsjärven ja Äkäslompolon alueelle.
Kun kesä taittuu syksyyn, myös Aakenus Grill Restaurantin ruokalista muuttuu syksyisempään suuntaan. Ruokalistaa kehitellään parhaillaan ja listalle on tulossa ainakin grillatun kanan ja härän lisäksi pastaa, poroa ja kalaa.
”Kesällä ravintolassa käyminen on hektisempää eikä syömiseen varata niin paljon aikaa. Syksyllä ihmisillä on enemmän aikaa pysähtyä ja nauttia ruoasta ja viipyä ravintolassakin pidempään ruoan äärellä. Sen otamme huomioon myös syksyn ruokalistassamme”, Kiiski sanoo.
Teksit: Anna Asplund, Kaleva Media, 5.8.2020