Yhä useampi suuntaa Lappiin upean luonnon lisäksi myös ainutlaatuisen ruoan vuoksi
Ylläkseltä löytyy paljon tunnelmallisia kahviloita ja ravintoloita. Paikalliset yrittäjät haluavat panostaa herkullisten pohjoisen makujen lisäksi kokonaisvaltaisiin elämyksiin.
Oletko maistanut riekkoa, pororibsejä, poroburgeria tai Lapin kahvia? Jos olet, kuulut maailman harvojen ja valittujen joukkoon.
Lapland Hotelsin keittiöpäällikkö Tero Mäntykangas on huomannut, että yhä useampi matkustaa Lappiin pohjoisen ainutlaatuisen ruokakulttuurin vuoksi. Ruokamatkailu Ylläkselle ja muualle Lappiin on kasvanut viime vuosien aikana ja ruokafiilistelijät ympäri Suomen haluavat kokea pohjoisen luonnon upeuden myös lautasillaan.
”Meillä on täällä maailman parhaat raaka-aineet. Täällä on mystisiä, savuisia ja utuisia raaka-aineita: poro, kala, riekko, kuningasrapu, marjat, sienet. Lapissa on puhdas ilma ja ruoka on myös superekologista. Ei tällaista ole missään muualla – kyllä me saadaan olla ylpeitä”, Tero Mäntykangas sanoo.
Viime kesä oli pohjoisen matkailulle ennätyksellinen ja kotimaanmatkailijat löysivät myös uusien makuelämysten pariin. Mäntykangas on iloinen, että suomalaiset ovat heränneet siihen, miten hieno paikka Lappi on.
”Nyt meillä Lapin ihmisillä on hyvä mahdollisuus näyttää, kuinka hyviä me ollaan. Me ollaan ylpeitä siitä, mitä meillä täällä on ja näytetään, että kyllä täältäkin pesee. Täällä on ravintolat, pyöräkulttuuri, upeat maisemat ja mahtavat ihmiset – tervetuloa katsomaan.”
Lapissa syödään sitä, mitä luonto antaa
Monella tulee lappilaisesta ruoasta mieleen ensimmäisenä poronkäristys, mutta Ylläksen ravintoloissa on tarjolla perinteisen poronkäristyksen lisäksi myös paljon muita vaihtoehtoja.
Lapissa ruoka on valmistettu jo aikojen alussa tulilla nuotion äärellä, mikä näkyy myös Ylläksen Lapland Hotelsin ravintoloiden ruokalistoilla.
”Minusta on tosi hienoa, kun pystytään kokemaan uudenlaisiakin juttuja ja paikalliset tuottajat ovat aivan fiiliksissä mukana. Esimerkiksi Taigassa on supersiisti ruokatuote hiiligrillissä valmistetut pororibsit, joita ei saa mistään muualta”, Mäntykangas kertoo.
Ylläsjärven puolella sijaitseva Lapland Hotels Saaga avataan kesävieraille 11.6. Lapland Hotel Saagan ravintola on kattaus bistrohenkistä seurustelua ja maistuvaa ruokaa. Kuva: Lapland Hotels
Kaikissa Lapland Hotelsin ravintoloiden menuissa on sama punainen lanka: ruoka on aitoa, tuoretta ja Lapin perinteitä kunnioittavaa. Myös hinta-laatusuhde on oltava kohdallaan, sillä kotimaiset matkailijat ovat hyvin hintatietoisia.
”Menemme täysin luonnon ehdoilla ja luontoa kunnioittaen: luonto antaa sen, minkä antaa, ja me elämme sen mukaan”, Mäntykangas sanoo.
Mäntykangas muistuttaa, että palvelu on yksi tärkeimmistä tekijöistä onnistuneessa ravintolakokemuksessa. Onnistunut ruokaelämys sisältää herkullisen ruoan lisäksi asiantuntevan ja lämpimän palvelun sekä juuri oikeanlaisen tunnelman.
Mäntykangas haluaakin rohkaista jokaista kokeilemaan uusia ravintoloita ja hyppäämään ennakkoluulottomasti erilaisiin makumaailmoihin. Hienoonkaan ravintolaan menoa ei tarvitse jännittää. Painele sisälle vaan, neuvoo arvostettu kokki Tero Mäntykangas.
”Minun mielestäni kaikki vanhat säännöt saa repiä. Tyhmiä kysymyksiä ei ole. Me kyllä kerromme, miten homma toimii ja mistä raaka-aineet tulevat. Ravintolassa käyminen on elämys, jolla voi yllättää perheen tai puolison. Kun on saanut yhden todella hienon kokemuksen, niin äkkiä siitä onkin tullut harrastus ja ravintoloiden valinnasta tulee tärkeä osa matkasuunnitelmia.” Kuva: Visit Ylläs
Myös Ravintola Rouheen yrittäjä Leena Nuolioja on samaa mieltä – erinomainen palvelu on vähintäänkin puoli ruokaa.
Ravintola Rouheesta saa sekä suolaista että makeaa ruokaa pohjoisen raaka-aineista. Suosituimpia annoksia ovat poronkäristys ja karitsanpotka. Myös Lapin kahvi ja kanelikermassa haudutettu leipäjuusto ovat ihastuttaneet matkailijoita jo vuosien ajan.
”Ruokaravintola ei ole enää pelkästään sitä, että tullaan täyttämään nälän tunne. Ravintolaan tullaan hakemaan kokonaisvaltaisia elämyksiä ja hyvää oloa. Myös palvelu on osa elämystä ja sen avulla saadaan koko ilta onnistumaan”, Nuolioja sanoo.
Erämaakahvilakulttuuria ylläsläisittäin
Ylläksellä on ravintoloiden lisäksi aivan omanlaisensa kahvilakulttuuri. Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa on useita tunnelmallisia erämaakahviloita, joista jokainen henkii omistajiensa persoonaa. Kaikissa erämaakahviloissa on oma erikoisuutensa: yhdestä saa tuoreita munkkeja, toisesta herkullisia lättyjä, kolmannesta villiruokaa.
Kahden tunturin syleilyssä järven rannalla sijaitsee yksi Ylläksen erämaakahviloista, Kesängin Keidas.
”Siitäkö sie tulet sen reitin läpi ja saavut aukealle suolle, niin keidas odottaa kulkijaa. Tämä on tiettömän taipaleen takana, mutta helposti saavutettavissa”, Kesängin Keitaan yrittäjä Johanna Parhaniemi sanoo.
”Täällä on kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Siinä kun terassilla istuu ja katsoo tuntureita ja järveä, niin ei ihminen muuta kaipaa.”
Erämaakahvila Kesängin Keidas sijaitsee Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Kesänkijärven rannalla. Kuva: Visit Ylläs
Kesängin Keidas on yksi Ylläksen perinteisistä lättypaikoista. Erämaakahvilasta saa makeiden lättyjen lisäksi myös esimerkiksi suolaisia porolättyjä. Kesängin Keitaaseen ovat tervetulleita koko perhe karvakaverit mukaan lukien.
Parhaniemi suosittelee lämpimästi kaikille kesälomamatkaa Ylläksen tuntureiden ääreen.
”Näitä maisemia ei voi sanoin kuvailla eikä mikään valokuvakaan tee niille oikeutta. Ei auta kuin tulla itse paikan päälle ja kokea se. Aamuvarhaisella kun kävelee metsässä ja on aivan hiljaista, välillä kuuluu vain kun pyy viheltää, niin tulee aivan uskomaton rauhan tunne. Haluaisin, että kaikki pääsisivät nauttimaan siitä, mitä täällä on”, Parhaniemi sanoo.
Eteläeurooppalaista tunnelmaa ja pubifiilistelyä keskellä kylää
Myös Ylläsjärven ja Äkäslompolon kylistä löytyy tunnelmallisia ja ihastuttavia kahviloita.
Äkäslompolossa sijaitseva olohuonemainen Jolie Lounge & Café perustettiin viime vuonna. Joliessa kaikki tehdään alusta alkaen itse. Listalta löytyy niin makeaa kuin suolaista: salaatteja, keittoja, pastaa, piirakoita, kakkua ja leivoksia. Ruokalista muotoutuu satokausien mukaan ja kesällä suomalaisista raaka-aineista otetaan kaikki ilo irti.
Jolien yrittäjät Jo Ormos ja Eija Pakkanen kertovat, että kaikki Jolien tuotteet ovat gluteenittomia.
”Ruoka on Ylläksellä vahvassa roolissa ja tämä onkin yksi parhaimmista ruokamatkakohteista allergikoille. Lähes kaikista ravintoloista erämaakahviloista lähtien saa myös gluteenitonta ruokaa ja melkein joka paikasta saa myös vegaanista ruokaa. Ylläksen ravintolamaailmasta löytyy jokaiselle jotakin ja erityisesti luonnontuote- ja villiruokapaikkoja on runsaasti”, Ormos sanoo.
Pieni ja viihtyisä Jolie tuo keskelle Äkäslompoloa eteläeurooppalaista tunnelmaa. Ruokien lisäksi Jolien kotoisassa kahvilassa voi kippistellä kuohuvaa ja kokeilla erilaisia villiruoalla höystettyjä drinkkejä.
”Me haluamme, että tuotteet maistuvat kaikille. Teemme ruokaa täydellä sydämellä ja haluamme tarjota ihmisille ihania makuelämyksiä”, Eija Pakkanen sanoo.
Myös Äkäslompolon kylän keskellä sijaitsevan Public House Selvä Pyyn terassilla voi nautiskella ulkoilupäivän päätteeksi rennosta yhdessäolosta ja maukkaista juomista. Selvä Pyy on koko kylän kohtaamispaikka, jossa viihtyvät niin paikalliset kuin turistitkin.
Paikallinen pubi on panostanut erilaisiin erikoisoluihin- ja siidereihin. Esimerkiksi pienpanimo Waahto Beweryn oluista voi maistaa palan Lappia: yhteen olueen on käytetty Äkäslompolosta kerättyä villihumalaa ja toinen on maustettu väinönputkella.
Selvä Pyystä saa pienpanimotuotteiden lisäksi myös monenlaista simppeliä pubiruokaa burgereista salaatteihin.
”Suosituin annoksemme on varmaankin poroburgeri. Muutamme listaa sesongin mukaan ja kesäisin tulee muutama kevyempi annos. Meidän asiakaskuntamme on hyvin liikkuvaista sorttia, joten myös tuhdimpia ruokia on hyvä olla listalla”, Selvä Pyyn yrittäjä Ilkka Poutanen kertoo.
Runsasta määrää kesävieraita odotetaan tänäkin kesänä
Viime kesänä Ylläksellä vieraili ennätysmäärä matkailijoita. Vierailijat toivotetaan myös tänä kesänä lämpimästi tervetulleiksi – Ylläksellä on hyvät majoitusmahdollisuudet kaikenlaisille matkaseurueille mökeistä erilaisiin hostelli- ja hotellihuoneisiin.
Lapland Hotelsilla on Ylläksellä kesällä auki kaksi hotellia. Hotellit sijaitsevat tunturin molemmin puolin: Ylläsjärven puolella 11.6. avattava Lapland Hotels Saaga ja Äkäslompolon puolella juhannusaattona ovensa aukaiseva Lapland Hotels Äkäshotelli.
Lapland Hotels Äkäshotelli on auki vieraillu juhannuksesta aina ruskakauden loppuun asti. Ravintola Äkäshotelli on yhdistelmä maistuvaa ruokaa ja laadukkaita viinejä. Kuva: Lapland Hotels
Molemmissa hotelleissa on eri kokoisia lomahuoneistoja, joihin kuuluu sauna, olohuone ja keittiö. Kylpylähotelli Lapland Hotels Saagassa on lomahuoneistojen lisäksi myös hotellihuoneita.
Ylläksellä kesän varaustilanne näyttää tällä hetkellä vielä hiljaiselta, mutta Lapland Hotelsin aluejohtaja Tommy Sippo ei ole siitä huolissaan.
”Hyvin tyypillisesti kesällä kotimaanmatkailussa majoitusvaraukset tehdään myöhäisessä vaiheessa. Osa päättää majoituspaikan vasta lomakohteessa, eli ajaa pihaan, kävelee respaan ja kysyy, olisiko huonetta saatavilla”, Sippo sanoo.
”Usko on vahva siihen, että kotimaanmatkailu ja etenkin Lapin matkailu tulee olemaan vahvaa tänäkin kesänä.”
Ylläs on koronaturvallinen paikka myös tänä kesänä. Yhteiset pelisäännöt on otettu Ylläksellä huomioon viimeisen vuoden aikana Visit Ylläksen toimitusjohtaja Janne-Juhani Haarman mielestä todella hyvin.
”Hiihtolomilta huhtikuun puoliväliin asti tunturi on ollut melkein koko ajan täynnä ja tartuntoja on ollut meillä vain yksittäisiä tapauksia. Suuri kiitos talven asiakkaille ja kaikille Ylläksen alueen yrittäjille – kaikki ovat toimineet todella vastuullisesti ja näin toimitaan myös jatkossa.”
Etsitkö unohtumatonta kesälomakohdetta? Tutustu Pohjoismaiden parhaaksi ulkoilukohteeksi valitun Ylläksen aktiviteetteihin, majoitusvaihtoehtoihin ja ravintolatarjontaan.
Teksti: Anna Asplund, Kaleva Media, 5.2021