Hissipyöräily on hittilaji, jonka parissa viihtyvät kaikenikäiset aina taaperoista eläkeläisiin
Hissipyöräilykausi on alkanut Ylläksellä. Suomen suurimpaan Bike Parkiin odotetaan tänä vuonna kävijöitä viime vuoden ennätyskesääkin enemmän. Erityisesti uusia aloittelijoita toivotaan mukaan.
Ylläksen Bike Parkissa on jokaiseen taitotasoon sopivia hissipyöräilyreittejä. Alhaalla kulkeva Training Track on vihreä reitti, joka sopii myös potkupyörällä ajamiseen. Kuva: Visit Ylläs
Pyöräilystä tunnettu Ylläksen seitsemän tunturin alue on avannut hissipyöräilykauden tänä vuonna viikkoa ennen juhannusta. Kävijöitä on riittänyt runsaasti jo aivan ensimmäisestä päivästä alkaen.
Ylläksen Bike Parkia on tänä kesänä uudistettu ja laajennettu: Bike Parkiin on rakennettu erityisesti vasta-alkajille tarkoitettuja, helpompia ratoja.
”Viime kaudella näkyi selkeästi, että meidän asiakaskunta muuttui ja uusia pyöräilijöitä oli todella paljon. Uskon, että tänä kesänä yhä useampi uskaltaa lähteä kokeilemaan hissipyöräilyä”, Ylläksen Bike Park Schoolin pyöräohjaaja Jere Löytökorpi kertoo.
Moni kuvittelee hissipyöräilyn olevan vaarallinen, hurja ja vauhdikas laji, joka sopii ainoastaan nuorille. Ylläksen Bike Parkin iloista menoa katsoessa on helppo todeta ennakkoluulot vääriksi. Reiteiltä kirmaa alas kaikenikäisiä pyöräilijöitä 2-vuotiaista potkupyöräilijöistä eläkeläisiin.
Ylläksen Bike Parkissa on tänä kesänä 10 reittiä. Kuva: Visit Ylläs
Hissipyöräilyreitit vaativuusluokitellaan samoilla väreillä kuin laskettelurinteet: vihreä on erittäin helppo, sininen helppo ja punainen vaativa. Alhaalla kulkeva vihreä reitti on niin kutsuttu Training Track, joka sopii myös potkupyöräilyyn.
Jokaiselle löytyy Ylläkseltä sopiva reitti – mukaan tarvitaan vain ripaus rohkeutta, kokeilunhalua ja seikkailumieltä.
”Hissipyöräily sopii kaikille maastopyöräilystä kiinnostuneille, ja jos on maastopyöräillyt polulla, niin aloittaminen on helppoa. Hissipyöräilyn avulla voi loistavasti kehittää ja laajentaa maastopyöräilytaitojaan. Tässä tulee samaan aikaan liikuntaa, elämyksiä ja onnistumisen kokemuksia”, Löytökorpi vinkkaa.
Suomen suurin Bike Park
Ylläksen Bike Parkissa reittien pituus on verrattavissa jopa Alppeihin. Ylläksen pisin hissipyöräilyreitti on vajaa neljä kilometriä ja korkeuseroakin on parhaimmillaan yli 400 metriä.
Huikeissa tunturimaisemissa kaartelevat reitit ovat vaihtelevia ja monipuolisia. Tällä hetkellä hissipyöräilyreittejä on auki kymmenen, ja loppukesästä on tavoitteena avata vielä yksi uusi reitti.
Ylläksen hissipyöräilyreitit ovat Suomen pisimpiä. Reiteillä pääsee ihailemaan myös huikeita maisemia, sillä Ylläksen Bike Parkin reittien korkeusero on parhaimmillaan yli 400 metriä. Kuva: Visit Ylläs
Bike Parkissa on kesän jokaisena päivänä auki gondolihissi, ankkurihissi sekä mattohissi. Jos tunturissa myrskyää, gondolihissi suljetaan, mutta ankkuri- ja mattohissit voidaan yleensä silti pitää auki. Pelkkä sade ei kuitenkaan menoa hidasta.
”Sateessa pyöräilyssäkin on oma viehätyksensä. Tälläkin hetkellä vähän satelee, mutta porukkaa riittää silti. Pikkuinen kura ja kesäsade luo vain lisää fiilistä”, Löytökorpi kertoo Ylläkseltä.
Hissipyöräilyssä on yhteisöllinen ja rento meininki
Bike parkeissa on hyvin samanlaiset säännöt kuin laskettelurinteissäkin. Jokainen tulee alas omassa tahdissaan ja omaa taitotasoaan kunnioittaen. Mukaan mahtuu kaiken tasoisia pyöräilijöitä.
”Kokeneet kuskit osaavat antaa hyvin tilaa aloittelijoille. Parhaassa tapauksessa kokeneemmat voivat avittaa ja antaa vinkkejä, jos matkaan meinaa tulla jokin stoppi”, Löytökorpi sanoo.
Hissipyöräilystä on tullut viime vuosina yhä suositumpi laji. Kuva: Visit Ylläs
Hiihtokeskusten bike parkeissa on leppoisa ja yhteisöllinen meininki. Tunturiin tullaan pitämään hauskaa ja nauttimaan elämästä.
”Reittien varrelle voidaan jäädä fiilistelemään taakse jäänyttä pätkää tai miettimään tulevia ajoja. Hissillä kokoonnutaan, jutellaan ja nauretaan, ja porukkaan on helppo hypätä matkaan.”
Maastopyöräilystä on tullut vuosi vuodelta suositumpaa
Maastopyöräilyn suosio näkyy myös hiihtokeskusten pyörävuokraamoissa.
”Pyöräilystä on tullut niin suosittua ympäri maailman, että maastopyörät ja pyörätarvikkeet ovat loppuneet ja valmistajat ovat joutuneet myymään eioota. Tänä vuonna jokainen pyörävuokraamo on haalinut kasaan niin paljon uusia pyöriä kuin vain on saanut”, Ylläksen Hill Ski Rentin Esa Valonen kertoo.
Viime vuoden ennätysvilkas kesä oli pyörävuokraamoille positiivinen yllätys, ja tänä kesänä maastopyöräilyn suosioon on varauduttu etukäteen. Omaa pyörää tai muitakaan välineitä ei siis tarvitse, sillä pyörävuokraamoista löytyy kaikille sopivat välineet.
”Ihmiset haluavat panostaa elämyksiin ja uusiin kokemuksiin. Enää ei välttämättä haluta omistaa tavaroita tai mammonaa, vaan kokeilla uusia juttuja, saada elämyksiä ja hankkia hienoja muistoja”, Valonen pohtii.
Ylläksen pyörävuokraamoista on saatavilla jokaiselle sopivat pyörät. Varusteet kannattaa vuokrata ajoissa etukäteen, sillä pyörien ennustetaan olevan kesällä loppuunvarattuja. Kuva: Visit Ylläs
Moni pyörävuokraamoon asteleva on ensikertalainen hissipyöräilyssä. Vuokraamon työntekijät ovat pyöräilyn asiantuntijoita, joten varusteiden lisäksi vuokraamosta saa taskuunsa myös kasan vinkkejä onnistuneeseen pyöräilyelämykseen.
”Lähes kaikki tulevat palauttamaan pyörän hymyssä suin ja paita märkänä, ja suurin osa on yllättynyt siitä, miten fyysistä hommaa hissipyöräily on. Yleensä ihmiset ihastuvat hissipyöräilyssä lajin helppouden ja fyysisyyden lisäksi vapauden tunteeseen ja vauhdin hurmaan”, Valonen sanoo.
Pyörävuokraamoista voi varata pyörän jo ennakkoon kesälomamatkan ajalle. Hill Ski Rentillä ennakkovaraus toimii puhelimitse ja sähköpostilla. Esa Valonen suosittelee lämpimästi varaamaan maastopyörän jo hyvissä ajoin ennakkoon, sillä kaikille pyöriä ei tänä vuonna riitä.
Pyörävarauksia heinäkuun ja elokuun kesälomille otetaan jo vastaan.
”Viime kesänä kysyntä oli kova ja puhelin soi aivan koko ajan. Tämän kesän odotetaan olevan samanlainen tai jopa edelliskesääkin vilkkaampi. Tästä tulee aivan eeppinen fillarointikesä”, Valonen ennustaa.
Viisi vinkkiä hissipyöräilyn aloittamiseen:
- Omia varusteita ei tarvitse, sillä sieltä mistä löytyy Bike Park, löytyy myös pyörävuokraamo. Pyörät ja suojavarusteet kannattaa varata vuokraamosta hyvissä ajoin etukäteen, sillä maastopyöräilyn suosion myötä välineet ovat usein kesäisin loppuunvarattuja.
- Hissipyöräilyyn sopivat rennot ulkoliikuntaan sopivat vaatteet, esimerkiksi shortsit ja t-paita. Jalkaan kannattaa laittaa tasapohjaiset, tukevat kengät. Mukaan voi ottaa myös omat ajohanskat sekä aurinko- tai laskettelulasit.
- Lajiin ei tarvitse tutustua yksin, sillä Ylläksellä on koulutettuja ohjaajia, jotka opettavat hissipyöräilyn saloihin turvallisesti. Bike Park School tarjoaa hissipyöräilyyn sekä alkeiskursseja että yksilöopetusta. Katso alkeiskurssien aikataulut täältä: https://www.sportresortyllas.com/bikepark/bike-park-school.
- Bike parkien säännöt ovat samantapaiset kuin laskettelurinteissä. Valitse reitti taitotasosi mukaan ja varmista, että varusteesi ovat kunnossa. Ylhäältä tuleva väistää, ja reiteille ei saa mennä päihteiden vaikutuksen alaisena. Lue tarkemmat Bike Park -ohjeet osoitteesta https://www.ski.fi/info/rinneturvallisuus/bike-park-saannot/.
- Kaikki ennakkoluulot lajista kannattaa jättää kotiin. Mukaan kannattaa sen sijaan ottaa ripaus seikkailumieltä ja kokeilunhalua. ”Kun saapuu paikalle, sillä pääsee jo tosi pitkälle”, pyöräohjaaja Jere Löytökorpi naurahtaa.
Teksti: Anna Asplund, Kaleva Media, 24.6.2021