Ylläs tv-ohjelma
Kuva: Jaakko Härkönen
YLLÄS – Huipulla tuulee taas
Ylläs- Huipulla tuulee ohjelman seuraavaa kautta kuvataan parhaillaan.
Ohjelman toinen kausi kertoo ensimmäisen kauden tavoin Ylläksen elämästä ja tapahtumista yrittäjien, työntekijöiden ja paikallisten henkilöiden kautta.
Sarja keskittyy kuvaamaan kymmenkuntaa paikallista keskushenkilöä, mutta heidän mukanaan sarjassa elää koko kyläyhteisö molemmin puolin tunturia.
Tälle kaudelle vanhojen tuttujen rinnalle saadaan uusia ylläsläisiä, joilla on annettavana oma tarinansa. Jotkut kuvattavista ovat aloittaneet kausityöläisinä ja päätyneet lopulta yrittämään Ylläkselle, toisilla Ylläs kulkee veressä. Kaikilla on oma roolinsa kyläyhteisössä, oli sitten tuore kausityöläinen tai monennen polven yrittäjä. Jokainen kokee sesongin eri tavalla ja sen aikana on erilaisia haasteita.
Ensimmäinen kausi tutustutti katsojan Ylläkseen, sen ihmisiin ja tekemisen meininkiin. Tällä kaudella jatkamme samalla linjalla huumoria ja kepeyttä unohtamatta. Lisäksi on tarkoitus selvittää mikä oikein on Ylläksen henki ja mistä se syntyy. Miksi Ylläksellä viihdytään?
Ohjelmasta tekevät mielenkiintoisen aidot persoonat, joilla on intohimo tekemiseensä ja elinympäristöön.
Kuvaukset toteutetaan viiden viikon aikana kolmella kameraryhmällä molemmin puolin tunturia Äkäslompolosta Ylläsjärvenrantaan. Yhteen kameraryhmään kuuluu kolme henkilöä: toimittaja, kuvaaja ja äänittäjä. Jos siis törmäätte kuvausryhmään, toimikaa aivan kuin toimisitte muutenkin. Tervehtikää kavereita rauhassa, jatkakaa matkaanne normaalisti, te kaikki olette tärkeä osa sitä elämää mistä ohjelma kertoo.
Ylläs- Huipulla tuulee on dokumentaariseen tyyliin toteutettu viihdeohjelma, jonka toinen kausi nähdään edellisen tapaan MTV3:n Sub-kanavalla. Ohjelman ulostulo ajankohta julkistetaan myöhemmin.













