Sulje

Sivukartta ja haku

Pyhän Laurin kappeli

Vilkkaimpaan turistiaikaan järjestetään kappelissa viikoittain jumalanpalveluksia ja konsertteja. Kappeliin mahtuu 200 kuulijaa.

Yritys
Sijainti
Kuvat
Tapahtumat
Kolarin seurakunta Ylläskappelia suunniteltiin parinkymmenen vuoden ajan. Monien vaiheiden jälkeen se valmistui joulukuussa 1999, lähelle niitä paikkoja, joille 1700-luvulla rakennettiin Äkäslompolon ensimmäiset asuinrakennukset. Pyhän Laurin kappelin nimi voidaan johtaa kahdesta juuresta. Pyhä Laurentius, joka oli piispa Sixtus II:n diakonina 200-luvun Roomassa, on ollut vuosisatojen saatossa monenlaisten työläisten ja ammatinharjoittajien, mm majatalonpitäjien suojelupyhimys. Myös Lars Levi Laestadiuksen kotiseutu on ollut vaikuttamassa nimen valintaan. Pyhän Laurin kappelin on suunnitellut arkkitehti Kari Poskiparta ja sen on rakentanut rakennusliike Paavo Mäkikyrö. Kappelilla ei ole varsinaista alttaritaulua, mutta alttarin takaa avautuu ihailtavaksi luonnonkaunis tunturinäkymä. Akustisesti onnistunut kirkkosaliratkaisu suo loistavat puitteet jumalanpalvelusten lisäksi konserttitilaisuuksille. Matkailija voi hiljentyä kappelissa Jumalan sanan äärelle ja myös rakentua hengellistä tai klassista musiikkia kuuntelemalla. Vilkkaimpaan turistiaikaan järjestetään kappelissa viikoittain jumalanpalveluksia ja konsertteja. Kappeliin mahtuu 200 kuulijaa. Matkailijoiden parissa tehtävää kirkollista työtä varten kappelissa on matkailun sesonkiaikoina viikoittain vaihtuva tunturipappi hänet tavoittaa puhelimitse numerosta 040 5114183. Sesongin ulkopuolella kappeli on tapahtumia lukuun ottamatta pääsääntöisesti suljettuna Kappeliin tutustuminen on mahdollista ryhmille tällöinkin, mutta siitä on sovittava erikseen suntio Leila Kangosjärven kanssa p. 040-762 4191.

Sanajumalanpalvelus

Su 21.10.2018 klo 18 Sanajumalanpalvelus. Toimittaa Teemu Reinikainen.

Sanajumalanpalvelus

Su 28.10.2018 klo 18 Sanajumalanpalvelus. Toimittaa Teemu Reinikainen.

Perhejumalanpalvelus

Su 4.11.2018 klo 11 Perhejumalanpalvelus. Toimittaa Asko Nuorkivi.

Nomadi - sirkustaidetta

Su 4.11. 2018 klo 20 Nomadi - sirkustaiteilija Oskar Raskin sooloteos, joka kumpuaa ikiaikaisista kysymyksistä – kuka minä olen ja miksi minä olen? Maailmassa, joka on alati muutoksessa, olemmeko kaikki oman elämämme nomadeja tai pyhiinvaeltajia, etsien jatkuvasti jotain pysyvää? Ja miksi tunnemme yksinäisyyttä ollessamme muiden ympäröimänä?

Hartaus

Su 18.11. klo 20 Hartaus. Toimittaa Matleena Ikola.

Viikkomessu

To 22.11. klo 20 Viikkomessu. Toimittaa Matleena Ikola.

Hartaus

Su 25.11. klo 20 Hartaus. Toimittaa Anneli Toppinen.

Viikkomessu

To 29.11. klo 20 Viikkomessu. Toimittaa Anneli Toppinen.