Sulje

Sivukartta ja haku

Haltioidu Haltiakammissa
ja 30 muussa huippuravintolassa.

Kolarin kunnan kotiseutumuseo, Sieppijärvi

KesäKolari Kolarin kunnan kotiseutumuseon kokoelmia esitellään yleisölle Sieppijärven kylän pohjoisosassa sijaitsevalla Rovan tilalla, jossa on kaikkiaan seitsemän historiallista puurakennusta sekä vuonna 2005 avattu muinaispolku. Museo on perustettu vuoden 1980 tienoissa, jolloin nykyinen päärakennus siirrettiin paikalle. Museo avattiin ensimmäisen kerran vuonna 1986.

Yritys
Sijainti
Kuvat
Tapahtumat
Kolarin kunnan kotiseutumuseon kokoelmia esitellään yleisölle Sieppijärven kylän pohjoisosassa sijaitsevalla Rovan tilalla, jossa on kaikkiaan seitsemän historiallista puurakennusta sekä vuonna 2005 avattu muinaispolku. Museo on perustettu vuoden 1980 tienoissa, jolloin nykyinen päärakennus siirrettiin paikalle. Museo avattiin ensimmäisen kerran vuonna 1986, mutta jouduttiin sulkemaan kosteusremontin vuoksi vuosiksi 1994-99. Näyttely on uusittu kokonaan vuoteen 2003 mennessä. Päärakennus, Pääkkölä eli Pääkön pirtti valmistui vuoden 1889 paikkeilla Sieppijärven kylän keskelle asuin- ja kestikievarikäyttöön säilyen palamattomana Lapin Sodasta (1944-45). Kunta osti rakennuksen vuonna 1970 aluksi koulukäyttöön. Näyttelyssä esitellään kahden kolarilaisen kotitalouden esineistöä viime sotia edeltävältä kaudelta. Päärakennuksen koillispuolella sijaitseva pieni Joen tupa on lahjoitettu Muonionjokivarresta Saarenputaan Juurakkovaarasta. Tämä on museoalueen vanhin rakennus perimätiedon ja kurkihirren alta löytyneen, vuonna 1771 lyödyn Tanskan shillingin perusteella. Rakennuksen näyttelykunnostus on keskeneräinen, mutta kamaria käytetään museon toimistona. Ulkorakennuksissa, erityisesti kesänavetassa ja kahdessa ladossa on esillä kookkaita vanhanajan maataloustyövälineitä. Ulkomuseo sijaitsee kirkonkylältä 24 km eteläkaakkoon, 500 m itään valtatieltä 21, Rovantien päässä. Museota pidetään avoimena arkipäivinä kesäkuun puolivälistä elokuun lopulle. Tiedustelut puh. 040 489 5316, sähköposti museo@kolari.fi ja postiosoite Kolarin kunnan kotiseutumuseo, co. Kirjasto, Isopalontie 2, 95900 KOLARI.

Kummitusyö! Kotiseutumuseolla

Mitä! Kuka! Missä kummittelee! Museolla. Kummitusyö varhaisnuorille.