Ei vielä ääniä
  • Tekstikoko:
  • +
  • -

Galleria Kellokkaan syksyn näyttely

Teuvo Tuomivaara ja Paula Suominen

VEISTOKSIA JA MAALAUKSIA

3.9. – 26.10.2011

Teuvo Tuomivaara

Useissa töissäni innoittajani on pohjoinen luonto; tuntureiden ja vaarojen kaarevat muodot, jotka toistuvat usein myös ihmisfiguureissa. Lopputulos on pelkistetty.
 
Käytän työssäni materiaalina puuta, betonia, kiveä ja pronssia. Lisäksi ympäristötaiteessani olen käyttänyt lunta, jäätä ja tulta. Minulla on ollut kymmeniä yksityis- ja yhteisnäyttelyitä koti- ja ulkomailla. Olen osallistunut lukuisiin kuvanveistotapahtumiin  Suomessa, Ranskassa, Saksassa, Kanadassa, Virossa ja Ruotsissa. Lisäksi olen työskennellyt myös kaupunki ja taajamaveistoshankkeiden parissa, esim. poronraito projekti Rovaniemellä.  Olen Lapin taiteilijaseuran ja Suomen kuvanveistäjäliiton jäsen.

Näyttelyssä esillä olevat työt ovat vuosina 2010 ja 2011 valmistuneita puu- ja pronssiveistoksia.

Paula Suominen

Asuinpaikkani metsän keskellä lähellä luontoa vaikuttaa työskentelyyni. Maalausten lähtökohtana ovat usein luonto ja pohjoinen valo.
 
Olen valmistunut kuvataiteilijaksi Tarton taidekorkeakoulusta vuonna 2000. Olen pitänyt vuosittain yksityisnäyttelyitä ja osallistunut yhteisnäyttelyihin eri puolella Suomea.  Olen Lapin ja Turun taiteilijaseurojen jäsen sekä taidemaalariliiton jäsen.

Näyttelyssä esillä olevat työt ovat öljyvärimaalauksia vuosilta 2010 ja 2011.

Galleria Kellokkaan syksyn näyttely

Latutarra

Koristamalla suksesi latutarralla osoitat itsellesi ja muille, että olet osallistunut Ylläksen latujen hoitoon. Tarroja on myytävänä Ylläksel...

Lue lisää

Vinkki