No votes yet
  • Text Size:
  • +
  • -

Lumimyrskystä aavikkoviidakkoon

Ylläs Jazz Blues 26.-29.1.2012.

Seitsemättätoista kertaa järjestettävä tapahtuma tuo tasokasta musiikkia kaamoksesta toipuvaan tunturiin. Suosionsa vakiinnuttaneen tapahtuman aikana musiikkia voi kuulla latukahviloissa, kappelissa, rinne- ja muissa ravintoloissa.

Saksofonisti Manuel Dunkel sekä pianisti Joonas Haavisto kvartetteineen tuovat Ylläkselle suomalaista huippujazzia. Bluesin ystäviä hemmottelevat muun muassa Erja Lyytinen, Eero Raittinen sekä Dave Lindholm. Se, mitä on aavikkoviidakkomusiikki, selviää instrumentaaliyhtye Rytquen keikoilla. Yhtyeen kitaristina toimii näyttelijä Antti Reini.

Yhteistyössä Toivo Kärjen perikunnan kanssa paikalle saadaan New Yorkissa asuva pianisti Mika Pohjola yhtyeineen. Konsertti ”Leivonen lumimyrskyssä” koostuu Toivo Kärjen sävellyksistä. Lauantaina ennen Luontokeskus Kellokkaan konserttia Kalervo Kärki kertoo isästään jazzsäveltäjänä.

Tapahtuma huipentuu sunnuntaiseen päätöskonserttiin, jossa esiintyy näyttelijänä tunnettu Irina Björklund yhtyeensä kanssa. Monilahjakas Björklund paitsi laulaa, myös soittaa sahaa. Björklundin ja yhdysvaltalaisen elokuvasäveltäjä Peter Foxin yhteistyöstä syntyi syksyllä 2011 ilmestynyt ranskankielinen levy Chanson d'Automne. Levy sai kiittävät arvostelut niin Suomessa kuin Ranskassakin.

Viikonlopun aikana Ylläksellä nähdään myös monia muita artisteja ja yhtyeitä. VR:n perinteinen jazzjuna lähtee Helsingistä kohti Kolaria torstai-iltana 26.1. Jo junamatkalla voi virittäytyä tunnelmaan kuuntelemalla elävää musiikkia. Junassa esiintyvät Pekka Helin sekä Kustaa Kantelinen.

Tapahtuman nettisivut: www.yllasjazzblues.net

Seuraa Ylläs Jazz Blues -uutisia myös tapahtuman Facebook-sivuilla.

Katso lisää Ylläksen uutisia.

Contact Information:

Tourist Information +358 (0)40 550 2424

rss